sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Oppimispäiväkirja


Oppimispäiväkirja osa 1.



Miten digitaalinen ja paperilomake eroavat toisistaan

Digitaalista lomaketta on huomattavasti helpompi käyttää, lomake on helppo täyttää netissä, sen pystyy lähettämään vastaanottajille reaaliajassa ympäri maailman ja sen tiedot tallentuvat saman tien tietojärjestelmään. Digitaalisen lomakkeen käyttö säästää myös postituskuluja ja turhia paperikasoja. Kuitenkin löytyy vielä ihmisiä joilla ei välttämättä ole mahdollista internettiä käyttää, tai jotka eivät muusta syystä halua käyttää tietotekniikkaa, joten on tärkeää, että löytyy myös paperiversio lomakkeista. Uskoisin myös, että esim. isommissa kaupoissa (talo, auto jne.) on tärkeää saada alkuperäinen allekirjoitus sopimukseen, jolloin paperinen lomake on tarpeellinen.

Mitä hyötyä on templatesta

Tallentamalla omat templatet eri tarkoituksiin, ei tarvitse tehdä joka kerta samaa toistuvasti tarvitsemaasi pohjaa eri asiakirjoille, vaan voi valita jo valmiiksi tehdyn, mikä säästää paljon aikaa.

Mitä eroa on eri controllereilla

Contollereilla pystyt varmistamaan, että esimerkiksi teksti ei ole ulkopuoliselle muokattavissa ja jolloin voit myöntää erikseen luvat kohtiin mitä esim. asiakirjassa saa muokata. Controllerin käyttö ovat kätevää esimerkiksi tehdessäsi kyselyitä joissa on vastauslaatikot, mutta jonka sisältöön ei muuten voi antaa ulkopuolisen vaikuttaa.

-Triin Tõke-


Oppimispäiväkirja osa 2. 


Excel-templaten tekeminen oli minulle uutta, mutta pienten säätöjen jälkeen meni hyvin, eikä ollut kovin vaikeaa. Varmasti tarpeellinen taito vastaisuudessa.

-Triin Tõke-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oppimistehtävä 1